.

.

16.3.2016

Kevät!


Tänään ensimmäisen kerran haistoin sulavan maan tuoksun! Aurinko herätti suloisella paisteellaan ja kukkapenkissä oli jo pikkuruisia tulppaanin itusia! Innoissani lapioin kasan lunta heräävien kukkien päältä. Ihan vielä ei luonnossa ole näin keväistä kuin kuvissa, mutta kuvat on otettu suunnilleen tähän aikaan keväästä, vuosi sitten.








Kevät on kai uudistumisen aikaa? Minä uudistan parhaillaan nukkekotia! Tilasin juuri sekä Suomesta, USA:sta, että Englannista vähän uutta tuohon taloon; kauniin kiinalaiskoristeisen sermin, nuorisosängyn, tiskipöydän, pari lasiastiaa ja puhelinpöydän. Uskaltauduin nimittäin ensimmäistä kertaa tilaamaan ulkolaisesta nukkekotikaupasta! Jos kiinnostus herää, niin voin kommenttien mukaan linkittää johonkin postaukseen listan nukkekotikaupoista (ulkomaille). Useat hyväksyvät nykyään jo paypalin maksutavaksi. Ja valikoima on pökerryttävä! (Jopa ruumisarkun voi tilata nukketaloon!!)



Ei kommentteja: