Eilen kolusin parissa autiotalossa, pihapiirissä jossa oli kaksi yli 100-vuotiasta taloa, ja joukko ulkorakennuksia. Miten jännittävää niissä onkaan kierrellä! Ja miten hämmästynyt aina olenkaan siitä karmeasta 70-luvun rempasta, joka niihin on tehty. Muovilattiat, muovipintaisia seiniä, lastulevyä, muovimaalien kirkkaita värejä, kylpyhuoneita ja vessoja ihanista vanhoista kamareista muokattuna.
Samoin ihmettelen aina miten vähän niissä taloissa on alkuperäisiä huonekaluja jäljellä. Näissäkin taloissa oli vain kourallinen huonekaluja, joilla on jotakin antiikkiarvoa. Näin jopa sellaisen sängyn jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Se oli kuin heteka, mutta jousipohja oli suurisilmäistä kuin kalaverkko ja metallijalkojen tilalla oli puuta.
Vinteissä on kaikkein hauskin koluta. Eilen ihailin 60-luvun värikkäistä kankaista ommeltuja tyttölapsen vaatteita, joita roikkui orrella. Kangas niissä oli niin paksua ja laadukasta puuvillaa, että ne voisi ottaa vaikka heti uudelleen käyttöön pesun ja silityksen jälkeen. Vinkkasinkin talon uusille omistajille, että eivät heitä niitä vahingossa menemään, sillä ne ovat haluttua tavaraa nykyään.
Talon vanha emäntä oli kuulemma ollut piikomassa New Yorkissa joskus vuosisadan alussa. Vintissä oli hänen kaunis suuri matka-arkkunsa vielä tallessa. Voi miten ihana olisi kysellä häneltä kokemuksista ja seurata ajassa hänen matkaansa!
Minusta tuntuu, että haluan ryhtyä autiotalo-bongariksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti