.

.

28.1.2015

Hiljaista ja kiirettä


Viimepäivinä on tuntunut, että elämä on on-off. On joko tuskastuttavan hiljaista ja välillä suorastaan tylsää, tai sitten niin kiireistä, että ei ehdi kotona käydä kuin kääntymässä. Viimeiset 7 päivää on ollut kiirettä, mutta tänään on sellainen hiljainen päivä. Nyt kun en ole vielä ehtinyt kuolla tylsyyteen, päätin kirjoittaa muutamia ajatuksia tännekin.

Minä, joka aina sanon, ettei minulla ole koskaan tylsää, kaipaan nykyään jotain ulkopuolista inspiraatiota, jotta saan aikaiseksi mitään. Kylään kutsu tai tapaaminen kaupungissa on pitänyt minua pirteänä alkuviikon. Kotona en saa tehtyä mitään. 

Paitsi sukututkimusta! Sitä voisin helposti tehdä vaikka 15 tuntia putkeen (ja muutamana iltana olenkin roikkunut koneella puoli kahteen) ilman että kyllästyttää. Minuun kyllä vaikuttaa ympäristö -myös ilma- todella paljon. Jos ulkona on inhokkisää, kaikki tuntuu tylsältä. Niinkuin nyt; on epätalvi, niin että tammikuussa sataa vettä ja lämpötila kipuaa harva se päivä nollan yläpuolelle! 

Aamulla kurkistus kalenteriin toi pienen ilonpilkahduksen; pian on helmikuu! Ehkä helmikuussa kaikki on paremmin. Kesä ainakin on hitusen lähempänä.




Tässä pari lemppari-smoothie-reseptiäni:

TERVEYSSMOOTHIE
purkki rahkajogurttia
banaani
ruokalusikallinen kaurahiutaleita
muutamia siemeniä tai pähkinöitä
muutamia gojimarjoja
luraus hunajaa
teelusikallinen merileväjauhetta (spirulina)
tai baobab-jauhetta
loraus aronia-mehua

Tätä olen syönyt aamuisin jo monta viikkoa. Pientä variaatiota voi tehdä tyyliin 'mitä kaapista löytyy'. Kammottavan värinen myrkynvihreydessään, mutta maistuu hyvältä ja pitää nälän loitolla yllättävän kauan. 

SAMETTISMOOTHIE
kolme banaania
desi tai pari luonnonjogurttia
avocado (poista siemen!)
loraus kauramaitoa
desi mustikoita tms marjoja vaikka suoraa pakastimesta

Ihanan samettinen ja banaaninen maku!



2 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

... sukututkimus...teen paraikaa paapastani muisteloa syntymäpitäjäni historiall.vuosikirjaan...ihanaa, mielenkiintoista...voisin tutkia sukuja vaikka kuinka...helmikuussa järven jäällä, maaliskuu maata näyttää..

Thilda kirjoitti...

Vilukissi; Niin, eikö olekin ihana harrastus?! Minä olen taas hurahtanut siihen aivan täysillä. Juuri muuta en ehdi tehdä... :)